Aloitin syksyllä Sanataideohjaamisen akatemian Turun Kirjan talolla. Ensi kerraksi meille on annettu tehtävä, jonka päätin julkaista tässä. Keksin oman tarumaailman nimeltään Lättähittisten varjomaailma.
Lättähittiset asuvat meidän maailmamme varjomaailmassa. Ne pesivät huonekalujen takana ja alla. Lituskaisen muotonsa vuoksi lättähittiset mahtuvat pieniinkin koloihin ja rakoihin. Lättähittisiä on myös laatikoissa ja vuoteessa patjojen ja lakanoiden välissä.
Lättähittiset syövät ihmisen hilsettä. Hilseen kulkeutuessa lättähittisten elimistön läpi syntyy kotipölyä, mitä myös villakoiriksi nimitetään. Näin ollen jokaisella, jolla kotona on pölyä, on myös lättähittisiä.
On turha kuvitella, että lättähittisistä pääsee eroon. Niillä on tarrajalat ja verkkosilmät. Verkkosilmien vuoksi ne ovat nopeita ja tarrajalat auttavat niitä takertumaan huonekaluihin ja sängynpeitteisiin niin lujasti, että imuroimalla tai pyyhkimällä niistä ei pääse eroon.
Lättähittiset lisääntyvät kylmätiloissa, eritoten jääkaapin ja pakastimen osissa. Ne eivät tuhoudu pakkasessa, vaan sikiävät aina vaan nopeammin, mitä kylmempää on. Tämän vuoksi vuodevaatteiden tuulettaminen ulkona saa lättähittiset lisääntymään hurjaa vauhtia.
Lättähittiset saattavat myös tarrautua ihmisten vaatteisiin, mikäli ne ovat kovin nälkäisiä. Lättähittiset eivät katoa suihkussakaan, sillä niiden tarrajalat kiinnittäytyvät suihkutilan eri osiin. Viemäriin joutuessaan lättähittiset takertuvat viemärin seiniin. Kun vedentulo lakkaa, ne kiipeävät takaisin ihmisten elintilaan.
Lättähittisiä on kaikkialla, missä ihmisiäkin. Eri maiden lättähittisten ulkomuoto saattaa vaihdella vähän, mutta ei kovinkaan paljon. Lättähittisillä ei ole kieltä, millä kommunikoida. Niillä on tuntosarvet, joista lähtevät pienet radioaaltojen tyyppiset sähköiset varaukset, joilla ne viestivät toisilleen vaarasta tai ruokailumahdollisuuksista.
Lättähittisillä ei ole kulttuuria. Niiden koko eläminen perustuu ihmishilseen syömiseen ja pölyn tuottamiseen. Lättähittiset eivät vanhennu, mutta ne kyllä poistuvat ihmisten kodeista. Se tapahtuu niin, että vastasyntyneet lättähittiset valloittavat energiallaan vanhempien lättähittisten kotien ihmishilseverkoston. Tällöin vanhemmat lättähittiset joutuvat tyytymään ”alempiin elinolosuhteisiin”, eli ne siirtyvät maaseudulla ulkorakennuksiin ja kaupungissa ostoskeskuksiin. Niin ne pääsevät uuden ihmishilseen pariin ja pystyvät elämään ”alempien elinolosuhteiden maailmoissa”.
Lättähittiset lisääntyvät mutta eivät kuole. Tutkimusten mukaan on oletettu, että jossain vaiheessa lättähittisten suuri määrä ihmiskehoissa ja ihmisten nurkissa aiheuttaa ihmisille ihoreaktioita ja pahimmillaan sairauksia. Luultavasti jossain vaiheessa suurin osa maapallon väestöstä sairastuu lättihittisten vuoksi ja pahimmassa tapauksessa elämä maapallolla päättyy. Silloin myös lättähittiset kuolevat. Näin ollen ne eivät ymmärrä omaa parastaan, vaan kuolevat sukupuuttoon tuhotessaan ihmisrodun pois maapallolta.
Mistä ensimmäinen lättähittinen on syntynyt maapallolle? Tästä on tutkijoilla erilaisia käsityksiä. Jotkut uskovat, että lättähittiset ovat olleet olemassa jo Eevan ja Aatamin elinaikana. Toiset taas uskovat niiden syntyneen apinoiden muututtua ihmisenkaltaisiksi. Jotkut tutkijoista eivät vieläkään usko lättihittisten olemassaoloon. He selittävät pölynmuodostumisen johtuvan muista seikoista. Tämä on kuitenkin lyhytnäköistä, sillä lättähittiset tuhoavat vähitellen maapallon väestön, ovat tutkijat mitä mieltä tahansa.
Lättähittisiä vastaan on yritetty kehittää rokotetta. Tällä hetkellä Pohjois-Koreassa on tutkittu lättähittisten tuhoamista ydinohjuksin, mikä on johtanut poliittisiin selkkauksiin Yhdysvaltojen kanssa. Tottahan se on, että kun ihmiskunta tuhoutuu, tuhoutuvat myös lättähittiset. Ehkäpä suurvaltojen johtajat ovat jo sairastuneet pahasti lättähittisten aiheuttamiin tauteihin, mikä selittäisi lyhytnäköisen toiminnan.
Kaiken kaikkiaan ihmisten olisi vain syytä hyväksyä lättähittisten varjomaailma ja yrittää elää sovussa sen kanssa. On myös kirjallisuutta siitä, että lättähittisten aiheuttamat sairaudet olisivat niin hoidettavissa, etteivät ne tuhoaisi ihmisrotua kokonaan. Ehkäpä ihmiskunnan on vain totuttava varjomaailmaan. Se on mahdollisesti ainoa keino jatkaa elämää maapallolla ilman tuhoisia seurauksia.
Comments