Herkkä on hyvä ja huono olla

Taaperona näin, kuinka linnut olivat nokkineet äidin turkkia, joka oli ollut parvekkeella tuulettumassa. Sen jälkeen en linnuista pitänyt. Vaikka olin aika rasavilli viipeltäjä lapsena, monet asiat painuivat syvälle mieleeni joko ihastuttavina tai kauhistuttavina.

Kouluikäisenä katsoin olohuoneen sohvan alta salaa Alfred Hitchcockin elokuvia. Se oli virhe. Lintuja opin pelkäämään yhä enemmän, myös korkeita paikkoja.

Sen jälkeen, kun pihan pojat kertoivat kummitusjuttuja, joissa tyttö meni yksin kellariin ja tapasi siellä kummituksen, en uskaltanut mennä enää taloyhtiömme kellarikerrokseen. Kerran sen muka rohkeana tein ja äiti joutui jälkikäteen siivoamaan pissat kellarin lattialta.

Olin myös vuoteenkastelija kouluikään asti. Pääosin se johtui siitä, että pelkäsin öisin kummituksia niin paljon, etten uskaltanut mennä vessaan. Monet yöt vietin peiton alla piilossa kaikelta pahalta ja pelottavalta.

Kouluun mennessäni kuvittelin, että siellä olisi mukavaa. Olihan äitini opettaja ja olin ollut monet kerrat hänen koulunsa joulujuhlissa, jossa opettajien lapsille tuli joulupukki, jolta saimme herkkupussin. Osasin lukea ja kirjoittaa kouluun mennessäni - suuri virhe! Kun muut tavasivat opettajan karttakepin paukutuksen tahdissa, niin minäpä nokkelana huusin vastauksen. Luulin varmaan, että koulussa sai olla "viisas". Lopputulos oli se, että vietin monia tunteja Puolalan kansakoulun käytävillä itkien. En tiennyt, mitä olin tehnyt väärin.

Sittemmin aikuisena olen vieläkin herkkä. Joudun monissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä ja paljon erilaisia elämän vivahteita menossa, välillä poistumaan paikalta. Ystäväni tunnistavat tämän siitä, kun minulla on vieraita, poistun välillä keittiöön. Syytä eivät ole varmaan tienneet. Illanistujaisten ja erilaisten tilaisuuksien jälkeen pureskelen tuntikausia eri fiiliksiä, joita olen sisääni kerännyt. Vaikka olen sosiaalisesti rohkea, olen myös tarkkailija. Makustelen toisten kertomia, ilmeitä, eleitä ja tunnetiloja, joista saan kiinni. Niin...elämä on näin joskus raskasta, mutta myös rikasta. On jotain, mikä herättää ajatuksia ja mistä voi kirjoittaa, kun joutaa.