Joulun 2025 ajatuksia

Joulu tulee joka vuosi, vaikkei sitä odotakaan. Minä kyllä odotan, rakastan joulua, olen jouluihminen monin tavoin. Tämä on ensimmäinen joulu, kun luovuin joulukorttien lähettämisestä. Mieluummin liitän joululahjaan kortin, jossa on pitkä sepustukseni ja ajatuksiani lahjan saajasta. Siskoille ja toisen siskon lapsille menee lahjoja. Myös luonnollisesti läheisille ystävilleni ja kahden naapuriperheen lapsille. Itselläni kun ei ole lapsia, niin heitä haluan jouluna muistaa. Niin ja tietysti seinänaapurilleni, jo iäkkäälle rouvalle.

Tänä jouluna olen myös ensimmäistä kertaa pystynyt tekemään hyväntekeväisyyttä, mistä on tullut tosi hyvä mieli.

Joulu on minulle lähimmäisten muistamista ja joulun sanomaa. Käyn laulamassa joululauluja kirkossa, tänä vuonna täällä Littoisten pienessä kirkossa. Olin myös lausumassa siellä Romantikkojen illassa muutaman Eeva Kilven rakkausrunon.

Tänä jouluna olen lapsuuden perheeni vanhin. Isäni kuoli kesällä 2022 ja äiti romahti seuraavana keväänä. Hän eli vielä tämän syksyn elokuuhun, sitten hän lähti toiseen todellisuuteen. Minulla on ollut kova ikävä häntä. Ikävän ohelle on tullut myös mahdollisuuksia. Voin laittaa kännykkäni äänettömälle illalla, minun ei tarvitse päivystää. Voin matkustaa eikä tarvitse olla huolissaan siitä, miten äiti voi. Hän on nyt isän kanssa jossain paremmassa paikassa.

Uskon korkeampaan voimaan. Se on lapsuudenuskoni, ei mielestäni minkään uskontokunnan tunnustusta. Uskon myös enkeleihin ja pyydän heiltä usein apua ja kiitän, kun asiat ovat menneet hyvin. Näin jouluna toivoisin, että jokaisella ihmisellä olisi minun kaltaiseni luotto siihen, että elämä kyllä kantaa. Ja silloin kun tulee ongelmia, voi pyytää apua. Tunnen monta arkienkeliä, ystävääni, joiden puoleen voin kääntyä. Heistä olen kovin kiitollinen elämälle.

Toivon, että näinä maailmanpoliittisesti vaikeina aikoina ihmiset voisivat luottaa toisiinsa, elää sellaista vanhanaikaista yhteisöllisyyttä ja naapuriapua. Täällä Littoisten Verkatehtaalla ja Tehtaanmäen taloissa sellaista eletään.

Toivon, että joulun sanoma valosta löytää monet tänä jouluna. Toivon myös valoa perheisiin, joilla ei ole varaa järjestää kunnon joulua lapsilleen. Unelmoikaa ihmiset paremmasta huomisesta, elämä kyllä kantaa. Pyytäkää apua ja antakaa sitä, jos voitte. Hymyilkää naapurin lapsille ja tädeille ja sedille ja auttakaa mummoja ja pappoja kauppakassien kanssa. Ne ovat pieniä tekoja, mutta niiden merkitys on suuri.

Näin vuodenvaihteessa sitä pohtii seuraavaa vuotta. Mitä toivon, haaveilen, pelkään?

Ilokseni minulta ilmestyy muutaman vuoden tauon jälkeen uudelta kustantajalta lastenromaani, Utön arvoitus. Julkaisuaika on maaliskuu 2026. Juuri nyt olen miettinyt saaristossa tahoja, jotka saattaisivat ottaa sen myyntiin. Se on edeltäjiensä lailla maagista realismia, lasten seikkailua rikollisten jäljillä ja kummitusmysteerin ratkaisua.

Olen myös ilmeisesti pitämässä muutamia kirjoituskursseja eri yhdistyksissä, mikä on vaihtelua.

Näin kirjailijana pieni toive lasten vanhemmille ja päiväkodin tädeille sekä opettajille. Viekää lapsia kirjastoon. Se on ilmaista. Antakaa heidän etsiä kirjoja ja pyytäkää kirjaston ammattilaisilta apua. Puheen kehittyminen, sanavaraston laajeneminen ja lasten hyvä tulevaisuus ovat kaikki kirjojen ansiota.

Vielä yksi heitto niille, jotka tämän lukevat. Joulu on laatikkoja ja pipareita, ehkä joulukuusikin ja kynttilöitä. Kaikista ulkoisista joulun tunnusmerkeistä huolimatta joulu on ennen kaikkea olotila sydämessä. Lähimmäisenrakkautta ja hiljentymistä vuoden pimeimpään aikaan, jolloin toivon valo syttyy. Pitäkää tästä valosta kiinni, niin se johdattaa teidät turvallisesti ensi vuoden puolelle! (Tämä ei ole uskontoa, vaan uskomustani:)