top of page

Kaarina-lehden kolumni: Marraskuu

Marraskuu. Meillä etelässä marraskuu tietää lyhyitä ja harmaita päiviä, syyssateita ja -myrskyjä. Marraskuu on kuoleman kuu. Viimeistään silloin puut ovat piilottaneet lehtivihreänsä runkoihinsa, ja värikkäät lehdet ovat pudonneet puista.


Suomen kielessä erilaisiin kuolemaan liittyviä ilmiöitä ja ennusmerkkejä on kutsuttu sanalla marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat tarkoittaneet mm. kuolleitten sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä.


Kun jotain kuolee, on tilaa jonkun uuden syntymälle. Marraskuussa sataa toisinaan etelässäkin jo ensilumi, joka valaiseen pimeyden keskellä. Olisiko mahdollista ajatella, että marraskuu olisi meille ihmisille kuten luonnollekin uudistumisen kuukausi?


Kirjailijan elämään kuuluu uuden syntymä. Käsikirjoitusta kirjoittaessa syntyy uusia maailmoja, joita kirjailija pitää mielessään ja kehittelee. Välillä suunnittelu on tuskallista ja kirjoittaessa ei löydä oikeita ilmaisuja. Henkilöhahmot yllättävät toiminnallaan ja juonenkäänteet muuttuvat sormien naputellessa tekstiä. Käsikirjoituksen lopulta valmistuessa tulee luopumisen tuska. Onko tämä nyt kyllin hyvä? Voinko luopua tästä ja matkata eteenpäin hyvillä mielin?


Mielestäni kirjailijan marraskuu pitää sisällään myös uuden syntymän jälkeisen alakulon, hämäryyden ja sisäisen sateen. Kirjailija on luopunut mielikuvamaailmastaan, sen seikkailuista ja draamasta. Käsikirjoituksen maailmasta poistuminen merkitsee sisäisen maailman osittaista kuolemaa. Kirjoitusinto väistyy ja mielen täyttää outo tyhjyys.


Lohdullista on tuo ensilumen tulo. Uudet maailmat alkavat kehkeytyä, kirjalliset ideat sytyttävät mielessä palon tuottaa jotain uutta ja erityistä. Alkaa henkilögallerian kehittely. Kirjailija tutustuu uusiin hahmoihin ja heidän ominaisuuksiinsa. Myös miljöö on uusi ja sen värit loistavat mielessä. On aika kirjoittaa uutta, elää jälleen rikasta sisäistä elämää.


Marraskuun ankeus saa meidät käpertymään koteihimme. Jotkut meistä polttavat kynttilöitä saadakseen valoa pimeyteen. Voisiko ajatella, että marraskuu olisikin rakkaus- ja ystävyyssuhteiden vaalimisen aikaa? Jospa ihmissuhteet olisivat meille valoja pimeydessä.

Vaikuttaako joku naapuri yksinäiseltä? Vai pyöriikö mielessä joku ystävä, joka on unohtunut elämän vilskeessä. Olisiko hänelle nyt aikaa? Mitenkä sukulaisemme voivat marraskuun pimeyden keskellä? Ilahtuisiko joku heistä vaikkapa puhelusta? Pienikin ele voi olla se liekki pimeydessä, joka valaisee.

1 view0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page