top of page

Piilossa

Oletko koskaan tuntenut olevasi piilossa ihmisiltä? Minä olen. Olen joutunut huomaamaan, että jotkut ns. ystävistäni eivät tunne minua. "Sinä olet aina niin iloinen", "Voi kun jaksat aina olla niin reipas". En jaksa. Ei kai kukaan?


Me luomme toisistamme hypoteeseja, jotta voisimme paremmin ymmärtää. Mutta hypoteesi on aina oletus, jota pitäisi tarkistaa aika-ajoin. Se, minkälainen olin 7-vuotiaana tai 35-vuotiaana ei ole sama ihminen, joka olen tänään.


On niin helppo suuttua jollekin: "Se on aina tuollainen". Ei ole. Ei kukaan ole koskaan aina loputtomiin "tuollainen". Joku voi kadehtia: "Sillä menee aina niin hyvin". Ei mene. Ei kenelläkään mene. Me kaikki kohtaamme vastoinkäymisiä elämän tiellämme.

Minusta tuntuu juuri tänä iltana siltä, että olen piilossa. On ihmisiä, joiden toivoisin ymmärtävän tuskani ja auttavan, koska ymmärtävät. Mutta ei. He eivät auta, sillä he eivät ymmärrä.


On eräs ystävä, jota kaipaan näinä hetkinä. Hän on kuitenkin jo kuollut. Itkin äsken hänelle, että miksi hän lähti, tarvitsen apua. Minun oletukseni oli, että hän elää ainakin yhtä pitkään kuin minä. Hypoteesini oli väärä. 


Näin surun hetkenä tahtoisin sanoa kaikille lukijoilleni: Älkää kävelkö toistenne ohi. Niiden, joita pidätte ystävinänne/ läheisinänne. Elämä on lopulta niin lyhyt ja monin tavoin täynnä kaikkea turhaa, mikä vie meidät kauemmas toisista ihmisistä. Sillä mikään ei ole elämässä niin tärkeää, kuin kukka tienpientareessa ja ystävä, joka on kulkenut vierelläsi sitä tietä pitkin. Älkää kääntäkö selkäänne ja satuttako. Tarkoituksella tai ajattelematta. Elämä on niin kovin lyhyt. Aika ei kelaudu taaksepäin.

4 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page